Valoa kohti

Teerivaarassa odotellaan jo kovasti kesää saapuvaksi. Sohjoiset hanget jotka eivät enää suksimiestä/-naista kanna, osoittavat kevään saapuneen meidänkin kairaan… kovin myöhässä, mutta kuitenkin. Kuraiset tassunjäljet keittiön lattiassa kertovat myös omaa tarinaansa. Tulisipa jo kesä.. kuivaisi pihat ja sulaisi metsät.

Valoa kohti siis mennään, kaikin tavoin. Vuoden pimeimpään aikaan jouduin luopumaan Siitä Kaikista Rakkaimmasta. Mimmi oli koira, jota tulen kaipaamaan vielä pitkään. Olen kovin kiitollinen niistä vuosista, jotka tämä hassu tessu jakoi kanssani. Ymmärrän, että sellaista onnea ei suoda jokaiselle. Kiitollisuus yhdessä vietetystä ajasta ja mieleen nousevat ihanat muistot alkavat kuitenkin hiljalleen selättää raastavan surun tunteen. Eiköhän se elämä jatku, vaikka Mimmi ei enää kanssamme täällä kuljekaan.

Kovasti tuonne metsiin, järvelle ja pelloille jo kaipaisi. Vielä huhtikuun loppupuolella pääsimme hiihtelemään kelkan jälkiä, paikoitellen umpistakin! Täytyy myöntää, että umpihankihiihto vei mennessään.. koko talvena ei latusivakoita edes käytetty jalassa. Olihan ne tessut eräänkin kerran ‘potsloijaa’, kun olivat parituntisen yrittäneet kahloa perässä uppurahangessa kahloen.

 

Vapun tienoilta lenkit ovat keskittyneet täysin tuonne tielle. ‘Tylsää,’ tuumaa RitaHirvikoira, kun joutuu remmissä lenkkeilemään. Taiga ja Benja saavat sentään irrallaan juosta, mutta eihän se tien päällä lenkkeily ole ollenkaan sama asia, kuin metsän hajujen perässä juokseminen. Ja eihän siellä tiellä liiku edes jäniksiä. Yhtään hirven koparan painaumaa ei ole Rita päässyt bongaamaan. Jokusia teerikukkoja ja metsoja olisi voinut kasauttaa puuhun, mutta niitä ei saa häiritä. Isäntä kielsi. On kuulemma herkät ajat menossa niillä.

Taigan onneksi sentään joku epäonninen metsän otus erehtyi lenkkipolkumme varteen yhtenä päivänä. Ylpeänä sotasaalistaan kantaen tämä urhea labukkainen esitteli saalistaan saaden Ritan kimpoilemaan kiukusta. ‘Olisihan se voinut osua minunkin kohdalle..’ Benjan mielestä koko touhu oli ällöttävää ja tuleva MammaKoira osoitti hyvin selvästi näille alkukantaisille raadonsyöjille, että ei-siis-vois-vähempää-kiinnostaa-puoliksi-pureskeltu-myyrä.

Kuvat: Saija Kuusela

Benjan tiineys on edennyt toivotusti ja massu on kasvanut. Ultrassa ei näkynyt kuin kolme pentua, vaan niinhän niitä näkyi viimeksikin. Ja kymmenen syntyi. Nyt olemme Benjan kanssa tehneet sopimuksen, että vähempikin riittäisi. No, kunhan kaikki vain menisi hyvin edelleen ja terveet, potrat pennut syntyisivät ajallaan.. siellä äitienpäivän tienoilla.

Kuva: Saija Kuusela

Taiga The Maalaiskoira lähti vapulta kaupunkiin ihmettelemään suurta maailmaa meidän pojan ja miniäntekeleen kanssa. Arki tuntuu kyllä aivan kummalle ilman noutavaa koiraa. Tuntuu oudolta herätä aamuisin, kun löytää sängyn päätyyn jättämänsä crocksit tismalleen samasta paikasta. Vajaan parin vuoden ajan on meidän perheessä nimittäin opittu löytämään labukan kantamia ja piilottamia crockseja mitä oudoimmista paikoista. Eikä se etsiminen ole pitkiin aikoihin enää edes nostattanut verenpainetta.. se vaan on muodostunut osaksi elämää. TossuTaiga on jatkanut tyylilleen uskollisena harrastuksiaan kaupungissakin. Heti ensimmäisestä aamusta lähtien oli kuulemma koko kämpän kengät kannettu herrasväelle sängyn viereen. Siitä oli sitten hyvä valita, mitkä menokkaat jalkaansa sujahuttaa…

Kuva: Saija Kuusela

Taiga pääsi heti ensimmäisenä kaupunkipäivänään tutustumaan tulevaan näyttelytähden elämään osallistuen Rovaniemellä järjestettyihin vappumätsäreihin. Hienostihan se siellä oli esiintynyt, vaikka stressihilse olikin paukahtanut ensihätään päälle.  Siitä se homma lähtee, seuraavaksi kutsuvatkin sitten jo oikeat kehät Rovaniemen KV:ssä juhannuksena.

Kuva: Saija Kuusela

Tähän siniseen ruusukkeeseen passaisi tosi hyvin valkoiset raidat, tuumaa Taiga .

Eipä tässä tällä kertaa tämän ihmeempiä.. tässä kohtaa pitäisi varmaan luvata, että päivityksiä olisi mahdollisesti luvassa useammin. Olen kuitenkin jonkin verran joutunut nöyrtymään arjen kiireiden edessä..  Tilan töiden ja eläinpuistolla heitettyjen keikkojen ansiosta huomaan toisinaan ajan tepattavan omia kinttujani vikkelämmin. Ei vaan ehdi tehdä kaikkea, mitä haluaisi. Ja silloin kun ehtisi, ei halua. Eikä kehtaa. Eli päivityksiä luvassa sitten taas seuraavalla kerralla .

Ja nyt keskitytään sitten odottelemaan.. Benjan pentusia, maan sulamista, päivänvalon lisääntymistä ja Isännän harrastuskaverin ilmestymistä meidän perheeseen eli uutta laumanjäsentä (pidellään teitä vielä jännityksessä, armaat lukijat). Appropåå.. mitä uusiin laumanjäseniin tulee… Myös paimenkoirasta, lammaspaimenesta, ollaan haaveiltu tässä jo parin vuoden ajan. Näyttää, että haaveillaan edelleen. Meille tuli melkein mudi. Tai siis se oli oikeasti mudi, mutta melkein tuli. Sitten tuli mutkia matkaan. Oli vähällä, ettei laumaan liittynyt bordercollie. Tai pumi. Tai aussi. Tai puli. Tai lancashire heeler. Tai sakemanni. Tai kelpie. Ihan miljoona rotua olen kahlannut läpi ja välillä pentueitakin kysellyt. Se oikea ei vain ole vielä osunut kohdalle. Haluttaisi löytää rodun ja varsinkin yksilön, jolla olisi voimakas paimennusvietti. Ja helppohoitoinen turkki. Joka olisi kaunis rotunsa edustaja. Terveestä suvusta. Helposti motivoitavissa työntekoon eli luonnostaan työnteosta nauttiva ja itse työskentelystä motivoituva. Sitten pitäisi löytää kasvattaja, jonka kanssa ajatukset ja toiveet kohtaavat. Joka ottaisi meidät amatöörit siipiensä suojaan opastaen uuden rodun saloihin. Ei oo heleppua, ei!

Donnalla on SuperPoika

Niin se aika kuluu.. Donnan Hakuna Matata -pojat täyttävät tulevana keväänä jo kaksi vuotta. Espoolaiselta Nekun perheeltä tuli viestiä, että Nekku on jo oikea SuperÄijä! Kulmakunnan Kingi. Tyttöjen hajut vievät pientä miestä miten sattuu eikä IsoEgo meinaa mahtua pikkuisen nahkoihin.

Sain Nekun toisen PikkuEmännän piirtämän kuvan Nekusta, joka kuulemma todella hyvin kuvaa herran egoa tänä päivänä. Ihan pakko laittaa se kuva tännekin, olkaapas hyvät:

Uusi vuosi, uudet kujhet. Ja Blogit.

Heippas vaan. Ja juu, juu… tiedetään. Puoli vuotta on aika pitkä aika. Ja voitte uskoa, että mitä pidemmälle aika kului, sen korkeampi kynnys oli aloittaa. Asiaa oli kertynyt niin mahdottomasti, että blogin päivitystä oli vaan niin uskomattoman helppo siirtää aina tuonnemmas. Ja tuonnemas.

Nyt nakkasin ihteni niskalenkillä tähän konneen ääreen, päivitin kotisivuja ja nyt ois aikomus käydä blogin kimppuun. Aikomuksenani on kertoa ihan lyhykäisesti niitä tärkeimpiä juttuja, mitä mieleen putkahtaapi…

Noh, ensinnäkin päätin luopua Vuodatuksesta. Sen serveritila on aika olematon ja jos kuvia julkaisee paljon, tulee peräseinä helposti vastaan. Vuodatukseen ilmestyneet mainoksetkin aiheuttavat hieman päänvaivaa..

Törmäsin sattumalta tähän WordPressin tuottamaan blogiin. Kokeillaan nyt tätä uuden vuoden kunniaksi ja palataan sitten vaikka vanhaan, jos uusi ei pelitä tai muuten vaan miellytä.

Mutta mutta.. mistähän sitä lähtis liikkeelle.. paljon on kesän jälkeen tapahtunut, iloisia ja vähän surullisempiakin asioita. Yksi varmasti surullisimpia on ensimmäisen kasvattini, FrodoReppulin menehtyminen syöpään kesällä.

Reppulin, ‘Mökön’, syöpä eteni sisäelimissä todella nopeasti; iloinen ja vilkas huiskuhäntä uupui iäisyyteen muutamassa kuukaudessa. Lämpimiä ajatuksia ja hali vielä Mökön perheelle ♥.

Iloisimpiin asioihin lukeutuivat ehdottomasti menneen vuoden pentuset. Urakka kieltämättä oli mitä melkoisin; sattuivathan pentueiden syntymät yhden ja saman viikon sisään. Samanaikaisesti myös lampolan puolella alkoi tapahtua; vuoden karitsoinnit alkoivat pentutouhujen kanssa yhtäaikaa. Emäntä valvoi ensimmäisen viikon silmät ristissä pirtin puolella ÄitiKoirien kanssa, Isäntä huolehti pääasiassa karitsointien onnistumiset. Pesueemme ‘nuorisotyövoima’ valjastettiin puolestaan moniin muihin askareisiin; nurmikon ajamiseen, tarhojen siivoukseen, heinäpellolle paalinkantoon, tessusten ruokkimiseen, jne.

Yhteistyö on voimaa, ajatteli Benjakin. Tämä äitimuori olisi hoitanut niin mielellään Inkankin pennut .

Appropåus.. Benjasta puheenollen. Sovimme Annin kanssa yhteisesti, että Benja muuttaa takaisin kasvukotiinsa asustelemaan. Niinpä tällä hetkellä meidän bernikoiralaumassa vaikuttaa neljä persoonaa, Mimmu tyttärensä Benjan kanssa ja IlluIhanainen tyttärensä Aamun kanssa.

Benja on sopeutunut porukkaan ihan mainiosti, ihan kuin se olisi tuossa ikänsä pyörinyt.

ÄitiMimmin kanssa on vähin treenattu tokojuttuja. Välillä aattelen, että olkoon muori jo eläkkeellä mutta sitten taas tulee ajanjaksoja, jolloin innostutaan molemmat ihan hitsisti. Helmikuun villasukkatokot on tavoitteena, josko kävisi sitä AVOa kokeilemassa. Häätys kuitennii reenailla paljosti, varsinkin luoksetuloa. Se kun ei ole ihan niin ‘täsmällinen’ pysähdyksineen, kuin haluaisin.

Paikkamakuuta ja muitakin juttuja ollaan saatu Mimmin kanssa reenailla porukassa, kun koirakamu saapuu Lintukumpuun perheensä ja springerinsä Kaapon kanssa. Kaapo myös juoksuttaa mielellään tyttäriä lenkeillä.

Viime kesän pentusista suurin osa meni Oulu-Kajaani -linjan eteläpuolelle. Toivottavasti tavataan teidänkin kanssanne vielä, jotka asustelette ihan siellä Etelä-Suomessa! Yhteydenpitoa helpottamaan perustin foorumin, josta toivottavasti on jotain hyötyä. Kivahan se on päästä vertailemaan pentuesisarusten ja muidenkin pentusten kasvuvaiheita ja keskustelemaan päivän polttavista puheenaiheista oman pentusen siskosten ja velikultien omistajien kanssa. Eikös se vertaistuki ole niitä tärkeimpiä asioita tilanteissa, jolloin ei oikein tiedä pitäiskö sen puhkikalutun Biedermeier-sohvan kohtaloa itkeä vai nauraa.. Pidetään edelleen yhteyttä myös puhelimitse ja maililla! Uusia kuvia saapi lähetellä jatkuvasti, päivittelen niitä tuonne kotisivuille aina kun ehdin. Nyt siellä on jokaisella pentusella oma sivu ja vain muutamalta puuttuuvat enää kuvat. Tämä kasvattaja ÄitiKoirineen toivottaa kaikille pentusille perheineen myötätuulta ja iloisia päiviä tähän juuri alkaneeseenkin vuoteen! Pitäkää reilusti yhteyttä iloinenne ja mahdollisine suruinennekin.

Noista kolmesta pentueesta jäi itselle omistukseen kaksi tessukkaa, labukkaneito Taiga sekä bernivaavi Ruska.
Ruska lähti sijoitukseen Suomen Turkkuseen Niina Laivamaan perheeseen. Yhteiselo on lähtenyt etelärannikolla ihan loistavasti käyntiin.

Ruska on avoin, utelias ja iloinen bernityttö. Hän on aloittanut nuoresta iästään huolimatta haliberneilynkin ja on siinä aivan verraton.. mm. vanhusten dementiaosastolla vieraillessaan Ruska osaa ällistyttävällä tavalla ottaa huomioon eri kuntoiset vanhukset. Ruska tuntuu tietävän, että heikoimmille vanhuksille riittää pelkkä pään painaminen rintaa vasten ja siinä hiljaa istuminen. Uskomaton, ihana Ruska ♥. Tätä neitiä, Pylleröä, Pölleröä, Ezkimoa, PikkuNinjaa, meillä kaikilla jäi ihan mahdottoman kova ikävä! Toivottavasti tapaamme pian. Kuvia tästä meidän pikkuneidosta olen saanut mukavasti ja koitan jatkossakin päivitellä niitä ja Ruskan kuulumisia tänne ja Ruskan omalle sivulle tuonne kotisivujen puolelle.

Sijoituskotia etsin aikani myös Taigalle.. sillee puolihuolimattomasti ja ‘vasemmalla käjellä’. En vissiin tosissaan edes yrittänyt.. Ja niin sitä oikeanlaista sijoituskotia ei sitten löytynyt. Kumma homma . Tämä TaigaTaigaTuu, Taiganaama, Taigava Tessu on aivan ihana pakkaus. Erittäin noutoviettinen, hyvän hermorakenteen omaava, reipas, iloinen ja ehkä hieman tuumaileva persoona. Sisäsiistiksi Taiga oppi neljän-viiden kuukauden iässä. Tarmoaan hän on päässyt purkamaan ulkona, leikkinoutoreeneissä sekä tottelevaisuuden alkeita opetellessa joten isompia tuhoja ei ole päässyt syntymään. Tiskiluutuja ja navettahanskoja ei kestä jättää kuitenkaan näkösälle; tiskirätit syödään tuhannen palasiksi. Navettahanskoja vastaan Taigalla on myös jotain henkilökohtaista.. niistä syödään pikkurillistä alkaen kaikki sormenpäät, mitkä vain keritään. Tätä nykyä Emännällä onkin monet tuunatut navettahanskat, semmoiset kalvosintyyppiset. Ne on vaan aika epäkäytännölliset näin talvipakkasilla.

Toivomme saavamme myös Taigasta oivallisen mehtäkoiran. Mikäli vain Äitiinsä ja IsoSiskoonsa tulee, luvassa on äksöniä ja monenlaisia tilanteita tulevien syksyjen lintujahdeissa . Opinnot ovat siis alkaneet; kylmään riistaan (varikseen, lokkiin, harakoihin, kaniin, metsälintuihin) on tutustuttu ja uimistakin päästiin reenaamaan ‘käsipohja’-meiningillä viime kesänä. Vaikka ikää ei vielä ollut kuin kolme kuukautta! Myös perustottelevaisuusharjoituksia tehdään, kontakti ja maltti tärkeimpinä juttuina.
Tulevia näyttelyitäkin on jo kateltu ja suunniteltu, josko sitä jo tuonne Tornioon ilmoittaisi pentuluokkaan.

Inkan ja Sagan kanssa kuljettiin ahkerasti metsällä syksyllä. Itsekin sain suoritettua Metsästäjätutkinnon, yhtään riistanpudotusta ei tosin meikäläisen toimesta nähty. Toimin pojilla pääosin koiraohjaajana ja riistan talteenottajana sekä -kantajana. Ja kahvinkeittäjänä. Ja repunpakkaajana. Ja auton siirtäjänä pisteestä A pisteeseen B, kun Äijät palsivat maastossa. Mukava ja riistarikas syksy on siis takana. Hirviä tuli puolitoista per talous, mehtäkanalintuja reilut parisenkymmentä pyyt mukaan lukien ja vesilintujakin pitkälle toistakymmentä!

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.



Tämmöisiä juttuja täällä.. Paljon jäi kertomatta, ehkä niitä sitten tipahtelee jatkossa tuolta muistilokeroista..
Vaikka toisaalta paljon on tapahtunut, asiat ovat pääpiirteittäin ennallaan. Navetassa, pihan toisella puolella, on sitten enemmänkin uusia juttuja. Karitsoja syntyi tänä vuonna nelisenkymmentä yhteensä ja lambilaumaan liittyivät uutena jäseninä lapinlehmä Pallas, neljä suomenvuohta ja maatiaiskukko Lauri Tähkä rouviensa AnnaPuun, Chisun, ParisHiltonin ja Rihannan kanssa. Heistä sitten enemmän tuolla lambiblogissa, jahka ehdin joskus sinne asti.

Jaah.. aikaa vierähti kaikkinensa kuutisen tuntia. Pyörähdin välillä päiväheinät heittämässä ja päästämässä tessukoita pissille. Nyt häätyy lähteä kahvin keittoon ja sitten tallin siivoukseen. Toivomma, että tässä pääsisi taas siihen ns. normirytmiin ja blogimerkintöjä tulisi hieman tiheämpään tahtiin..

Oikein touhukasta ja antoisaa vuotta 2011 kaikille tutuille, sukulaisille, ystäville täältä Teerivaarasta toivottaapi Maarit & co. ♥